25.4.2009

Kukkia ja kani

Tänään on ollut aivan ihana päivä. Aurinko paistoi niin, että t-paitasillaan pystyi pihalla mönkimään. Haravoin takapihan ja kävin hakemassa orvokkeja paikalliselta puutarhalta. Paavokin pääsi ensimmäistä kertaa tänä vuonna ulos ja nautti selvästi olostaan. :)

Sinivuokot ovat nyt kukassa. Ja valkovuokon nupunkin löysin. :)

Ampparitkin ovat taas ahkerina liikenteessä.

Ja surrrr matkaan.

Ennustan siitepölyjä...

Paavo päivää paistattelemassa.

Startti

Omenapuun oksaa jyrsimässä.

19.4.2009

Essu

Vanhoja farkkuja on kasaantunut kaappiin useampia. Päätin vihdoin päästä niistä eroon. Yksistä on suunnitelmissa pikkureppu ja toisista tuli essu. Yksistä on tehty jo hame, mutta joku pitsireuna on vielä helmaan suunnitteilla.


Kukkia

Tehtiin perinteinen sunnuntain metsäretki, jonka jälkeen tutkailtiin pihaa. Sieltä alkaa löytyä elämää! :)

Kevätkello on täydessä kukassa.


Ensimmäiset leskenlehdet olen nähnyt jo viikko pari takaperin, mutta tällä kertaa oli sitten kamera matkassa.

Sinivuokotkin ovat nupulla. Nämä ihanuudet löytyvät vielä omasta pihasta!

Nupulla ovat myös nämä siniset kukat, joiden nimeä en koskaan muista...


13.4.2009

Koirat metsässä

Vaihteeksi taas koirakuvia metsästä.

Muffe-mummeli ja aina vaan harmaammaksi muuttuva olemus.


Eve, meitin Hössö-mummo.

Vaan hyvin mummo lentää kun on nuori kaveri rinnalla!

Ja lopuksi vauhti-Hallaa.



12.4.2009

Joutsenet

Käytiin Oskarin kanssa katsomassa Loimijoella muuttolintujen elämää. Paikalla oli varmasti yli 200 joutsenta. Joukon jatkona sorsia ja muita vesilintuja. Joka puskassa oli myös joku bongari kiikarinsa tai kaukoputkensa kanssa. Hiukan taas kaiholla huokailin uutta putkea kameraan, mutta kai näistäkin tunnistaa nuo joutseniksi. :D

Lähtökäsky. Joku kiikarihemmo meni liian lähelle ja tämä sakki päätti siirtyä kauemmas.

Laskeutumistelineet alas!


Vielä lopuksi kotipihasta fasaaniemäntä.




7.4.2009

Kevät tulee!

Tutkailin tänään tiluksia. Kukkapenkit kaipaavat kipeästi siivoamista, mutta paikoin on vielä lunta niin paljon, ettei niihin pääse käsiksi ja muuten ne ovat niin märkiä, ettei kannata vielä lähteä ruoputtamaan. Mutta viherpeukalo kutiaa, varsinkin kun penkeistä löytyi seuraavia:

Lumikello nupullaan:




Krookus:



Villipioni:



Ja unikko:



6.4.2009

Paavon pääsiäinen

Pistin ohran tulemaan ennen Saksan reissua, enkä tajunnut ollenkaan miten nopeasti se kasvaa! Mietin ensin sen leikkaamista sopivan mittaiseksi, mutta sitten mietin, että olokoon, siitä on paljon enemmän iloa pienen pupun herkkuna kuin keinotipujen majapaikkana. :)


Juhlistetaan sitten ensi viikonloppuna pääsiäistä syöttämällä Paavolle toinenkin puoli. :D

5.4.2009

Pääsiäispuuhia ja noitia

Eilen askarreltiin ahkerasti pääsiäisvitsoja.



Ja tänään matkaan lähti noitatrio. Esikuvanaan Noita Nokinenä.




Saaliin jaolla



2.4.2009

Halla ja Kauko

Halla ei oikein tajua kauko-ohjattavia autoja.

Mikä toi on..?


Nyt se tulee tänne...


Miltähän se maistuu?


Jos sitä vähän jahtais? Vaan sitten se yhtäkkiä peruuttaakin! Ja sitten piti haukkua ja räksyttää.


Autoriehunnan jälkeen piti vielä rökittää vähän kaveria.


Ja lopuksi voi vetää kunnon hepulirundit pitkin kämppää ja päättää ne tyylikkääseen laskeutumiseen sängylle. Jonne ei saisi mennä. ;)