Kuvahaasteen aiheena on tänään bedside. Enpä jaksanut taaskaan heittäytyi taiteelliseksi. Murehdin lähinnä sitä, että meikäläisen sängyn vierus ei ole mistään House & Gardenista repäisty, vaan emännän lähellä uinuvat pienet rakkaat: koirat, liskot ja sammakkopehmolelut.
Mun ongelmani koko haasteessa on vähän se, että otan haasteaiheesta monta kuvaa, enkä sitten osaa päättää minkä julkaisisin. Päätin nyt sitten viitata kintaalla photoadaylle ja lykätä photoS päivän aiheesta. :P
Koirahäkin yläkerrassa nimittäin on rauhallista unta turvaamassa amigurumiarmeija, joka oli i h a n pakko kuvata tässä yhteydessä. Ihan vaan senkin takia, että tuskinpa tulee toista mahdollisuutta niitä kuvailla. :)
Kuvahaasteen lisäksi suuntasin tänään kameran putken kolme päivää sitten istutettuun ohraan ja herneisiin. Ystäväni S.U ehdotti, että kyseessä on Ameriikan lajike, kun näin nopeasti ovat noin kasvaneet. Työkaveri epäili minun käyttäneen kasvuhormoneja. :D Vaan ei, ihan nämä on pussista lyöty multaan ja kasteltu. Kohta on Paavo-pupulla popsittavaa. :)
Eikä kauaa mene siinäkään, että saa herneenversoja leivän päälle. :) Ellei noista sitten kehkeydy pavunvartta alá Jaakko...



