Hiljaiseloa on tullut vietettyä.
Ei ole jaksanut tehdä mitään sellaista, mikä oli ennen kivaa.
Sohvalla oli kivaa lohduttavan herkkupussukan kanssa.
Siellä on ollut lohdullista lojua, kun kroppa ei jaksa.
Sairastin helmikuussa keuhkokuumeen, jossa makasin kaksi viikkoa 39 asteen kuumeessa ja olin tiputuksessa 9 vuorokautta tulehdusarvojen paukkuessa päälle 300. Moisesta taudista toipuminen vei yllättävän kauan aikaa. Oikeastaan vasta kesäkuun alussa alkoi olla edes pikkuisen sellainen olo, että voimia alkaisi olla niin paljon, että sitä jaksaisi ehkä tehdä jotain työn ja kotitöiden lisäksikin?
Se ensimmäinen terve kuukausi meni siinä sitten ihmetellessä, että mitähän mä tein silloin kun jaksoin tehdä jotakin?
Ainiin.
Valokuvasin.
Räpelsin milloin mitäkin käsitöitä.
Touhusin eläintarhan kanssa.
Ukkeleiden kanssa retkeiltiin, askarreltiin ja vietettiin elokuvailtoja.
Jee. Olen ottanut taas valokuvia. Alkanut käydä lenkillä. Jaksanut touhuta koirien kanssa.
Enkä ole edes ehtinyt blogata siitä, että koiria on taas kolme.
Saanen siis esitellä:
Dalton
Daltsu
Hörökoova
Maastomakkara
Pötkylä
Welsh corgi cardigan, 9 kk ikää, virallisemmin Black Rook's Cadell.
Päätyi katraan jäseneksi joulun alla Raahesta.
Pentuparka. Sen kanssa ei ole ollut aktiivista harrastamista, koirakouluja tai hirveän pitkiä kävelylenkkejä. Pentuparka, joka makasi emäntänsä kainalossa kun avosairaala kävi pistämässä tippaan antibioottia. Pentu, joka käveli rauhallisesti ja kärsivällisesti huterasti liikkuvan emäntänsä vierellä ja joka irrotteli leikkimällä kanin kanssa takapihalla.
Onneksi pentuparka on harvinaisen tervepäinen pakkaus, joka on heti pennusta ollut kovin siisti, nopea oppimaan asioita ja taitava lukemaan ihmistä. Nyt jo täysin itseoppinut kotikoiran tavoille. Pentu, joka taisi tietää, että saa kehuja, koska kävi nuolaisemassa. :D
Me lähdetään Daltonin ja terriereiden kanssa nyt lenkille. Jatketaan sitten toisella kertaa. Alkuun kun päästiin, niin ei pitäisi olla vaikeaa.
Nyt se on ohi.
Heihei sohva.
