22.8.2012

Takkahuoneen uusi elämä

Mahtaakohan kukaan enää edes muistaa tarinaa avotakasta, joka muutti ulkotiloihin melkein vuosi sitten? Vihdoinkin nimittäin kyseinen huone alkaa olla valmis. Ja onpa jo korkea aikakin. Huone seisoi talven yli lähinnä romuvarastona ja tänä kesänä minä sitten lopulta aloin sitä maalaamaan. Vieläkin on tietysti jotain hienosäätöä tehtävänä, mutta huoneessa kuitenkin asutaan jo. Ainakin sotkusta päätellen...

Huoneesta tuli12-vuotiaan pojan uusi kolo. Ja siellä tykätään kovasti Star warssista ja AC/DC:stä. 

Aiemminhan huone oli lattiasta kattoon puupaneelin peittämä. Yli 20 vuotta vanha puu oli kellertävää. Kun sitten pojan kanssa huonetta suunnittelimme ja huomasimme, että sinne halutaan paljon mustaa ja turkoosia/sinistä, niin puupinnat päätettiin maalata valkoiseksi. Katto on valkoinen ja maalattu paneelikattomaalilla. Seinätkin ovat valkoiset, mutta siniseen vivahtavaa Lokki-sävyä. 



Ikkuna olisi vielä tarkoitus vaihtaa, koska tuuletusluukku vetää niin, että tilkitsemisyrityksistä huolimatta sukat meinaavat pyöriä jaloissa. Vielähän tässä ehtii ennen syksyn tuulia... 



Koska 12-vee tykkää rokista, niin mattokin sitten musiikkimaun mukaan. Herra on ihan itse valinnut maton. :) 



Nörttinurkkaus



Kunniapaikalle pääsi kummisedältä saatu kello. 




Star Wars-aarteitakin löytyy vähän siellä sun täällä...



Toisilla killuu seinällä täytettyjä eläinten päitä... ;) 



Tämä saatiin tänään kruunaamaan vesiputkikoteloa. Kerrankin blondillakin välähtää. Tämä teksti vaan sopii tuohon huoneeseen ja sen asukkaalle kuin nenä päähän. ;) 



 Kuka muistaa mistä kohtauksesta tuo lainaus on..? :D 




18.8.2012

Sateenkaariperhe keskiajalla

Olen viime aikoina uurastanut paljon "tilauskuvien" parissa. Kaikki kesän omat kuvat on käsittelemättä ja vaikka yhdet kuvat vielä odottelevat cd-levylle pääsyä, niin nyt on pakko käydä läpi yhdet omat kuvat tässä välissä. Kuvat Legolandiasta ja High Chaparalista on koluamatta kunnolla läpi, mutta keskiaika ei nyt anna odottaa. Toivottavasti ymmärrät R-ystäväiseni, kuvat ovat kyllä tulossa. :) 

Olin siis tänään "sateenkaariperheeni" kanssa keskiajalla. Emme ole ihka oikea sateenkaariperhe, mutta niin siinä vaan kävi, että kummipoikani teki meistä sellaisen reilu vuosi takaperin. Olin poikieni, kummipoikani,  hänen äitinsä ja sisarustensa kanssa risteilemässä. Meitä oli reissussa siis kaksi aikuista naista ja kahdeksan lasta. Terminaalissa laivaa odotellessamme kummipoikani kävi kiertämässä jokaisen vähänkään kiinnostuneen oloisen ihmisen luona ja esitteli kaikille: "tuolla on minun pelheeni". No siitä lähtien me sitten olemme olleet oma erikoinen sateenkaariperheemme. Ja tänään siis hyppäsimme aikakoneeseen ja matkustimme Hämeenlinnaan ja keskiajalle. 

Pitkien alustusten jälkeen siirryn vihdoin itse markkinatunnelmiin. Ihan hirveästi en kuvia tänä vuonna ottanutkaan. Kanniskelin nimittäin käsissäni jalkani mittaista puumiekkaa, saman mittaista jousipyssyä, nuolinippua, paperikasseja yms. joten kuvaaminen oli hieman hankalaa. Mutta muutama otos nyt kuitenkin tässä: 

Kummipoitsu ilmoitti jo etukäteen, että hänet lyödään tänäkin vuonna ritariksi. Ja niinhän siinä kävi, että harjoitusvastustaja joutui taipumaan. ;) 




Joku toinenkin kävi aika totisena haastamassa ritarin... :D 



Viime vuonna meillä oli omat eväät, mutta tänä vuonna kokeiltiin sitten keskiaikaeväitä. Tai noh, makkaraperunoita ja muurinpohjalettuja. :)



Rohan-tallien esitys ei mielestäni ihan yltänyt samanlaisiin sfääreihin kuin viime vuonna. Tosin tunnelmaa häiritsi hieman myös häiriköivä pikkupoikalauma, joka suunnilleen käveli ja istui meidän sakin lasten päälle päästäkseen eteen. Nipistelivät, yrittivät varastaa limupullon, sohivat kepeillä yms. Ja vanhemmathan toki olivat hiljaa taka-alalla. Noh, ei sitä roolistaan pääse eroon vapaa-ajallakaan. Pari puhuttelua ja kepin takavarikoiminen tuli suoritettua esityksen aikana. :/ 

Mutta eniveis, oli siellä muutamia helmihetkiäkin. Mm. tämä hurmaava rouva yllytti yleisöä huutamaan. Varsinkin naisia kehoitti huutelemaan, huudamme kuulema kuitenkin taas illalla miehillemme. ;) 


Muistan varmaan tulevaisuudessakin lauseen, jolla selitettiin turnajaisissa tapahtuva tolpan kaataminen. "Ei riitä jos koskee, se pitää kaataa kokonaan. Vähän niinkuin naisenkin kanssa." 


Kuolema vaanii turnajaisissa...



Kolkkasi mm. tämän ritarittaren (?) myöhemmin. 



Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... :D 



Tai noh, ainakin yleisöllä oli, haarniskatyypit väänsi vähän vakavamman näköisinä...







Esityksen jälkeen areena lanattiin jollain muulla kuin traktorilla. Minä sitten rrrrrrakastan noita raskaita työhevosia. Jos joskus ikinä koskaan milloinkaan saan autotalliini heposen asumaan, niin sinne saa muuttaa Shire. *huokaus* 




Oskarsson osti itselleen "pikkuisen" miekan. Vekotin on ihan mittavan mittainen suhteessa sen kantajaan, ja se aiheutti ajoittain hieman koomisia tilanteita...



Harvemmin sitä jalkapuussa istutaan noin tyytyväisen näköisenä. :D Harmittaa, kun ei ollut enempää zoomia mukana...



Barbarian horses esitys. Ilman satulaa, ilman käsiä tuliesteen yli. Odotan kovasti, että pääsen kuvaamaan hevostyttökamuani T.L:ää toistamassa tuota temppua. ;) 



Noh, lopulta selvittiin kotiin markkinoilta, mutta keskiaikaiset tunnelmat jatkuivat kotona. Santeri osti tänä vuonna vihdoin itselleen jouskarin, josta on haaveillut viime vuoden markkinoista lähtien. Äiti on tämän illan kokemusten perusteella hyvin iloinen siitä, että sai puhuttua tyypille pehmustetut nuolet. Paljon turvallisemmat näyttävät olevan ikkunalasille ja autolle...





Enkä minäkään ihan toimettomaksi jäänyt. Osasin nimittäin taas tosi hyvin hävittää rahojani. Kotiin tuli jälleen suht arvokas pellavamekko. Olen kuitenkin jo ajat sitten todennut, että a) pellavamekot ovat älyttömän mukavia. b) pellavamekot eivät mene käytössä juuri miksikään c) kannattaa maksaa mansikoita jostain kestävästä, mistä pitää mieluummin, kuin että ostaa kaksikymmentä kappaletta jotain, mikä hajoaa/kutistuu/venyy/nukkaantuu/kulahtaa/menettää värinsä heti ensimmäisessä pesussa. Nih kerta.

Ja sitten vielä tämä. Mun oli i h a n p a k k o ostaa tämä. 
Se oli ihan päivänselvää heti kun näin sen.
Siinähän on meidän perhe! 




13.8.2012

Helenan päivä







Juhlakaluna Helena ja menossa mukana perhe







Vuosien saatossa sitä onneksi tapahtuu muutakin kuin kokojen vaihtumista. Tai no osaltaan osa niistä tapahtumista edellyttääkin aika isoja kokojen vaihteluita. Äideille lapset lienevät elämän suurimpia saavutuksia. Näidenkin saavutusten ikuistaminen oli sankarittarelle tärkeämpää kuin omat kuvat. :) 




Lapset puoliskoineen









Juhlan kunniaksi tuli paljon kukkia. :) 



Ja haleja. :) 



Tämä lahja on blogissa ihan vaan siksi, että olis kyllä kelvannut mullekin! :D 



Olin taas oikein iloinen siitä,  että pääsin heilumaan kameran kanssa mukavissa juhlissa. :) Kiitokset Helenalle ja taustajoukoilleen. Levy lähtee liikenteeseen kohtsillään. :) 








4.8.2012

Olivia ja Bea

Kävin tänään kuvaamassa ystäväni suloisia tyttöjä. Olin niiiin fiiliksissä tämän jälkeen, että oli pakko muutama kuva julkaista blogissa, kutakuinkin raakileena vieläpä. Harvemmin sitä kaikki tuntuu menevän niin putkeen kuin tänään meni. :) Kuvistahan voi olla montaa mieltä, mutta toivon, että niistä kuitenkin välittyy se loistava tunnelma, joka meillä oli. Ainoa hampaankoloon jäänyt asia oli se, että olisi tuota rakkaan ystävän kanssa viettänyt enemmänkin aikaa ja rupatellut syntyjä syviä. Mutta mukavaa oli näinkin. Kiitos R! :)