Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvataide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvataide. Näytä kaikki tekstit

27.3.2012

Photo a day challenge, day 27: your name

En mä nyt tiedä pitikö tässä nyt ihan näin käydä. 

Mutta niin siinä sitten vaan kävi. 

Ajatus lähti allekirjoituksesta. 

Jostain syystä ajatus päätti sitten yllättäen lähteä metsäretkelle.

Siellä se törmäsi pariin leikkisään pupuun. 

Lopputulos on tässä. 





Ikikriitikko sisälläni kiljuu, että tätä olisi pitänyt  hioa vielä pari päivää (liian lähellä paperin yläreunaa, puusta levisi mustaa tussia, heinän mustat ääriviivat hukuttivat keltaisen värin jne. jne. jne. ), mutta päätin olla kuuntelematta sitä. Yhtäkaikki tuntui mukavalta piirtää pitkästä aikaa. Ihanalta suorastaan! 

20.1.2009

Kuvataidekerho

Viime syksystä lähtien ollaan käyty Oskarin kanssa kuvataidekerhossa. Joku saattaa muistaakin syksyllä blogissa esillä olleet kuvat keskeneräisistä savinaamareista, joissa esiintyy koko meidän perhe. Tänään saatiin naamarit ja niistä tehty teos kotiin ja ripustettiin kunniapaikalle Oskarin huoneen seinälle. :)




Komeat klyyvarit koko perheellä. ;)


Ollaan molemmat kovasti tykätty kerhosta. Oskari haluaisi jatkaa kuvataidekoulussa, sillä ensi vuonna herra on sitten jo niin iso, että ei enää äiti-lapsi-ryhmään päästä. Melkein olen sen jo luvannut, vaikka hinta tuntui alkuun varsinkin aika suolaiselta. Mutta sitten kun miettii, että materiaalit+opetus+tilat sisältyvät hintaan, niin ei se enää ihan niin suolaiselta tunnukaan. Ja toisaalta mieleinen ja äidinkin mielestä mukava harrastus, niin what the heck?

16.9.2008

Oskarin kanssa Vorssassa

Tiistaisin käydään Oskarin kanssa kuvataidekoululla äiti-lapsi-ryhmässä. Tällä hetkellä työn alla on tehdä savinaamarit koko perheestä. Naamarit poltetaan seuraavaksi, sitten ne maalataan ja niihin lisätään hiuksia yms. koristeita.


Vasemmalla Santeri, yläoikealla äippä ja alaoikealla Valtteri.



Vasemmalla iskä ja oikealla Oskari



Kerhon jälkeen käytiin katsomassa koskea.






Alajuoksulta löytyy huvimaja.


Rappuset vievät Wahrenin puistoon.