18.10.2009

Hallan synttärit ja kakku

Halla juhli tänään 1-vuotissynttäreitään. Tai noh, koira itse ei varmaan juuri tajunnut asiasta mitään, mutta pikkumiehet varsinkin ovat olleet asiasta tohkeissaan ja viikon verran on vannotettu, että Hallalle täytyy tehdä kakku.

Hallan päivä alkoi lenkillä, jonka jälkeen tietysti piti tälläytyä bileitä varten. Neiti ei suhtautunut puunaamiseen kovinkaan innokkaasti ja stailistin virkaa toimittanut allekirjoittanut tuhisi muutamaankin otteeseen kun kiemurteleva koira sai aikaan sen, että sakset sohaisivat turkkiin kolon kohtaan johon koloa ei kuulu. Koneajelu sujui jälleen mallikkaasti, pitänee opetella tekemään koko trimmi pelkällä koneella, niin sitten meillä ei ole mitään hätää...

1-vuotispäivänä täytyy tietysti myös ottaa 1-vuotiskuva. Noh, siitäkään päivänsankari ei oikein ollut samaa mieltä. Santerin kanssa yritettiin saada koiraa seisomaan näyttelytanassa, mutta kun ei niin ei. Aina kenotettiin johonkin suuntaan.



Joten se siitä.


Loppujen lopuksi Hallan mielestä päivässä oli varmasti parasta lenkitykset,
ekstraleikitykset pojilta, naudan rustoluu ja cesar hauvaherkku. :) Sain nimittäin lopulta pojat vakuuttuneeksi siitä, että koirat eivät täytekakuista välitä yhtä paljon kuin lihaherkuista. Mutta eihän se sitä tarkoittanut, että olisi päässyt leipomiselta, sillä pitihän juhlavieraille (=pojat) olla tarjottavaa. Vallu valitsi jo perjantaina kakuksi paholaisen kakun ja tänään se sitten yhdessä tehtiin. Jos joku miettii miksi paholaisen kakku on paholaisen kakku, niin voin kertoa, että se on s y n t i s e n hyvää olematta kuitenkaan ällömakeaa. Vallun top kakkulistalla pääsi kakkoseksi, heti unelmatortun jälkeen. :)


Ohje löytyy esimerkiksi täältä.








12.10.2009

Valkosuklaa-Daimkakku

Vallun kanssa innostuttiin taas leipomaan ja vaihteeksi päädyttiin kokeilemaan Hellapoliisin reseptiä. Koska porukastamme löytyy yksi, joka ei ole kovin perso makealle, jätin kuitenkin sokerin määrän todella vähäiseksi ja mielestäni kakku toimi erittäin hyvin niin. :)

Itse en kyllä ole mikään kakun koristelija. Lisäksi keittiössä on ihan riittämätön valaistus tässä kohtaa vuotta. Suosittelenkin kurkkaamaan tuon Hellapoliisin linkin, sieltä löytyy kakusta paljon imartelevampi otos. ;)



11.10.2009

Torronsuolla

Käytiin tänään pikkumiesten kanssa katsastamassa Torronsuota. Ei olla aeimmin siellä käyty, vaikka ihan lähettyvillä onkin. Oikein mukava ulkoiluhetki siellä vietettiin. :)

Näköaloja luontotornin huipulta:


Suota niin pitkälle kuin silmä kantaa.


Silmäkkeitä:


Yritettiin tiirata lintujakin, mutta niitä ei näkynyt.






Pitkospuille lähdössä.


Silmäkkeessä lillunut puu kiinnitti huomion.


Suomaisemia pitkospuilta:






Silmäkkeiden pinnassa oli ohut jääkerros.


Joka tietysti kiskoi poikia puoleensa kuin lamppu yöperhosia...



Mehutauko


Vallu odottelee


Kaksi pienempää ei.


7.10.2009

Syksy tuo kynttilät

Syksy on täällä, samoin syysmyrskyt. Perinteisesti syysmyrskyä kuuluu viettää sisällä kynttilöiden loisteessa minttuteetä siemaillen. Ja perinteeksi alkaa muodostua myös se, että yritän saada kynttilöistä kuvia.






3.10.2009

Markkinahumua

Terveisiä Salon markkinoilta. Aamupäivällä sinne suhattiin ja mukavastihan siellä saatiin päivä kulumaan. Tässäpä vähän markkinahumutunnelmia. :)

Karkkia jos jonkinlaista...





Ilmapalloja...


Ja tivoli! Tonne on päästävä tuumasivat pikkumiehet. Kuvaaja ollut valitettavasti vinossa... ;)


Maailmanpyörä. Meikäläisen kuvausinto oli suurempi kuin korkeanpaikan kammo ja niin sitä killuttiin sitten itsekin korissa. :)





Vallu kävi kolmessa eri vemputtimessa, tämä oli kuulemma toisiksi hauskin.


Hattaraa...


Jostain syystä karuselli ja erityisesti sen huipulla pyörinyt humma kiehtoivat meikäläistä kovasti.




Mitkäs markkinat ne sellaiset ovat, missä ei yhtään ilmapalloa ole karkuteillä?


Santeri onki itselleen temppupallon.


Palkintofisut rivissä.


Pihapystejä. Tommonen humma olis aika hieno. Ja hienolta näytti hintakin...


Ja sitten kotiin. Pää sekaisin vemputtimista, vatsa täynnä herkkuja ja kaiken huipuksi kahdella pienemmällä ilmapallot. Santerilla tietysti lentokone, joka näkyy myös ylempänä kuvatussa ilmapallotertussa ylimmäisenä. :)


2.10.2009

Mäyräkoira

Meille muutti mäyräkoira. Nimeä sillä ei vielä ole, mutta siitä tuli Oskarin koira. Käytin sitä töissä, missä mäyräkoira poseerasi lapsille ja seisoi mallina, kun teimme lisää mäyräkoiria. Mäyräkoira on aika ihku ja mäyräkoiran lisäksi vanhoista sukkahousuista tuli trendipipo ja kämmekkäät! :D Trendipipon saa minua rohkeampi työkaveri ;) , kämmekkäät ovat omassa käytössä.