Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit

10.9.2009
24.9.2008
Koskisillan syksy
Päivä alkoi kivasti kamera kourassa jo kuuden aikaan, kun yritin pyydystää tähtäimeen pimeässä hämähäkin puhelinlankoihin väsäämää verkkoa. Verkko kiilteli kauniisti kasteesta katuvalon loistaessa taustalla.

Liian haasteellinen kuvattava oli meikäläiselle, mutta intoa puhkuen kannoin kameraa silti päivän mukanani. Töissä kuvasin lapsia ja työpäivän päätteeksi käväisin kosken rannassa ottamassa syksyisiä kuvia.

Vanha koskisilta.

Piippu

Kaunista päivää varjosti suru.

Auton konepellille oli laskeutunut koko joukko tällaisia sinä aikana kun seikkailin kameroineni joen ja kosken ympärillä.
Kotona odottivat nämä tilaamani ihanuudet:

Hassua, miten paljon syksyssä ja tyynyliinoissa voi piillä mielenrauhaa ja iloa. Molempia kaivattiin tänään.

15.9.2008
14.9.2008
Sienimetsällä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)