I howl at the moon

Kuu on ihku.

Vaikka kivahan toi olis nukkuakin.

Venus, joka meni mokoma piiloon pilven taakse ennenkuin ehdin tarkemmin tsuumailla. 

Kuuhullu kuvahaasteilija

Viiden kuuta ulvotun yön jälkeen iski väsymys. Näin siinä aina käy, että silloin kun on menossa täyden kuun ulvomismaratooni, niin sen aikana ei väsytä ollenkaan, vaikka nukkuu älyttömän huonosti. Mutta sitten kun täysikuu päästää otteestaan, niin väsymys iskee kuin Nukku-Matti armeija. Jostain syystä tämä kuu vaikutti meikäläiseen vielä normaalia pidempään ja voimakkaammin. Ehkä olen myös revontuli- ja avaruusmyrskyhullu kuuhulluuden lisäksi, ja siksi "oireet" triplaantuivat? 

Olen tänään yrittänyt pysyä hereillä, jotta saisin jonkinlaisen vuorokausirytmin ylläpidettyä. Ihan täysin en siinä ole onnistunut, vaan olen toistuvasti havahtunut sohvalta kesken pienten torkahdusten. Ja mikäs minua sitten sieltä herätteli? Varsin usein sulosoinnut alá Oskari, joten tässäpä tämän päivän kuvahaasteeni: päivä 10, aihe LOUD. 

5 pm.

Kuvahaasteen aiheena oli 5 pm. Minä rakastan kelloja. Ja iltapäivän päikkäreitä. Joten loogista kuvata kello sängyssä. Kello viideltä. Vaikka meni tuo mokoma muutaman sekunnin yli. 

Tosin, oli mulla alkuperäisenä ajatuksena sotkea kuvioon mukaan myös tämä herra. 

Kunnianhimoinen ajatukseni oli kuvata valkoinen kani kellon kanssa matkalla iltapäiväteelle. Niinkun siinä tarinassa. Kyllähän te tiedätte, Liisa ihmemaassa. Tarkoitus oli rajata taustaa mahdollisimman paljon pois kuvasta. Ehkä jopa niin, että kuvassa näkyisi vain tumma kello valkoisen kanin pään vieressä. Sängyn päälle lankeava valo tuntui sopivalta siihen millaista tunnelmaa kuvaan ajattelin, joten löin Paavon pedille ja pistin kellon sen viereen. 

Noh. Jääräpäinen kaniherra Paavo oli eri mieltä asiasta. Vaikka miten yritin asetella kelloa pupuherran lähelle, niin Paavo pinkoi pakoon heti kun yritin liikkua hakemaan kameraa. Tuon lähemmäs kelloa se suostui  vapaaehtoisesti ainoastaan siinä kohtaa, kun kirmasi takajalkojaan heitellen alas sängyltä. 

En uskaltanut kiusata The Pupua kovin pitkään. Joten täytyi sitten tyytyä kuvailemaan kelloa. Monta kertaa. Osa meni noin niinkuin vähän mönkäänkin, mutta jotenkin silti taas pidän tästäkin mokasta.  

Lopulta turhauduin kelloprojektiin ja  päätin ikuistaa sen sijaan uunituoreet koruni. Marian blogissa törmäsin Dream-koruun ja kun sitten surffailin Etsyn kautta Shimmer creek studion  koruja katselemaan, niin olin myyty. Pitkän ja tuskallisen valinnan jälkeen päätin haluta korun, jossa kuu loistaa merimaiseman yläpuolella. Kuuhullulle, jonka suonissa virtaa meri, se tuntui luontevalta valinnalta. :) Toinen valintani oli Create. Koska minä pidän kaikesta luovasta toiminnasta, vaikka en niissä läheskään aina onnistu niin taidokkaasti kuin toivoisin. :D 

Tänään molemmat korut tulivat somassa pikku pussukassa kotiin ja nyt suurin ongelma onkin, että kumman noista ripustaa kaulaansa huomenna?  

Ladulle, oli sukset tai ei!

Jotenkin koko hiihtoloma ehti vilahtaa ilman sen enempiä ulkoiluja. Parille päivälle oli ohjelmaa, pari päivää meni isommilla pojilla harrastusten parissa ja minä olen pari päivää istunut nenä kiinni koneessa ja yrittänyt tehdä tälle blogille jotain. Jossain vaiheessa ahteri puutui ja päätin, että lähdetään nyt sitten kuopuksen kanssa   edes talviretkelle, jos ei muuta talviurheilua aikaiseksi saada. 

Tallustelimmekin siis tuttuihin ja ihaniin Elonkierron maisemiin. Elonkierrossa on jotain omaa taikaa, sillä jostain syystä siellä huokaisee aina syvään ja tuntuu, että pinna kasvaa ainakin kymmenen metriä. Kai se suomalaisen maalaistytön sielu lepää maaseutumaisemissa niin kesät kuin talvetkin. 

Reittivalinta kulki perinteisesti Kartanonpuiston läpi. Minä sitten rakastan puiston suuria puita.

Hiukan kyseenalaisesti käytimme latua kävelyalustana matkalla. Latupohja oli kuitenkin niin kova, ettei siihen ainakaan meistä jäänyt mitään jälkiä. Eikä onneksi tullut hiihtäjiäkään vastaan. 

Otettiin oikein eväitä mukaan. Hassua, että lapset lähtevät mihin tahansa innoissaan ja jaksavat kävellä puolet pidempiä matkoja kuin normaalisti, kun ottaa mukaan eväitä. Mietin, että voisiko tätä tietoa hyödyntää myös esimerkiksi hammaslääkärireissuissa tai muissa einiinmukavissa yhteyksissä..?

Ja koirilla oli kivaa! :) 

Oskari löysi maitolaiturin alta jääpuikon. 

Vanhan koiran katseessa seisoo viisautta. Jaa mistäkö tiedän? Sen silmistä heijastuu oma kuvani. ;) 

Kun katsoi toiseen suuntaan, niin näytti tältä: 

Toisessa suunnassa näytti sitten taas tältä: 

Kotimatka taas Kartanon ohi. 

Ja voin kertoa, että pulkan mukaan ottaminen oli aivan loistava älynväläys! Jos talvi perinteisesti yllättää autoilijat, niin kevät pääsi kyllä nyt yllättämään meikäläisen. Mielestäni eilen oli vielä jalkakäytävätkin lumiset, vaan eivätpä olleet enää. 

Kuuhullu

Olen ollut lähes koko aikuisikäni kuuhullu. Muistan, miten olen täysikuun aikaan joskus leiponut joulutorttuja kolmen aikaan aamuyöstä tai siivonnut kaappeja läpi yön. Ainoastaan ne vuodet, kun pojat olivat pieniä ja yöt rikkonaisia, sain nukkua myös täyden kuun aikaan.

Nykyään on hieman vaikeampi toteuttaa öisin itseään, ettei häiritsisi nukkuvaa perhettä. Niinpä istun usein tietokoneella tekemässä milloin mitäkin. Viime yönä innostuin ihmettelemään millaisia kuukuvia saisin aikaiseksi.

Noh, en hääppöisiä, ei riitä polttoväli putkessa.

Kaheli kamerasankari

Koiralenkillä törmäsin hienon muotoiseen vesilätäkköön, jonka pinnalta kuu möllötti kivasti takaisin. Kiikutin kunnon kahelina tietysti koirat kotiin ja palasin lätäkölle kameran kanssa.

Lätäkköä sihtailin aikani ja sen jälkeen yritin kuvailla kuuta ja muuta öistä maisemaa, vaikka tiedän sen olevan omilla vehkeilläni todella hankalaa. Käsivaralta pimeässä, onnistumisen kokemuksia ei montaa tule. Mutta hauskaa oli kuitenkin. Kunnes kuvailin tiellä heijastuksia ja katuvaloja ja paikalle saapuu vanhempi herrasmies kalsongeissaan ja vaatii saada tietää millä asioilla liikun. Vatsaan kirmasi saman tien tuhat perhosta ja hiukan epävarmana sopersin harrastavani valokuvausta ja yrittäväni kuvata valojen heijastuksia lätäköistä. Osoittelin kameraa ja yritin olla pienen ja harmittoman kahelin näköinen. Setä siinä sitten hiukan nikoteltuaan taisi jopa uskoa minua ja sanoi, että oli pakko varmistaa kun autojen kimpussa on kai jotain hämärää sakkia edellisenä viikonloppuna pyörinyt. Minä siihen nohevana tyttönä toteamaan, että niin, meitä on täällä kaikenlaisia hassuja liikenteessä! :D No sedälle sopi, että räiskin vielä (yleisestä tiestä toim. huom!) kuvia. Pakko oli kuitenkin palata tuon episodin jälkeen varsin nopsasti kotiin. Ei ollut tarkoitus pelotella ketään, oikeesti!

Ei niistä kovin kummoisia tullut, mutta tässä nyt pari, ihan vaan todistusaineistoksi! :D





Aika hyvin sain tarkennettua kuun näkymään lätäkön pinnasta vaikka sommittelu menikin päin honkia. :)


Kuu ihan taivaan kautta.



Ja liikkuvan pilvimassan takaa.

Juustokuu