29.3.2009

Schmitten, Saksa ja AC/DC

Tehtiin pieni Saksan reissu isännän kanssa. Kaikki ei ihan putkeen mennyt, mutta silti reissu oli henkisesti äärimmäisen virkistävä. Oma isäntä esimerkiksi hukkui AC/DC:n ihmisvilinään (11 000 oli väkeä paikalla), raskaana oleva Saksan emäntämme joutui sairaalaan seuraavana päivänä (tarkkailtavaksi, kaikki ok), vettä satoi koko ajan (en päässyt heilumaan kameran kanssa niinkuin toivoin) ja loppujen lopuksi meillä oli kotimatkalla liput lennolle, jota ei ollut olemassakaan. :D

Helmitilanteita oli kuitenkin myös paljon. AC/DC tietysti ykkösenä. Vanhat papat jyräävät vielä ihan täysillä! Krookukset, narsissit ja tulppaanit kukkivat, näkyi mustarastaita, saksanhirviä ja sammakkofania ilahduttanut varoituskilpi. ;) Shoppailtua sain jonkun verran ja erityisesti ilahdutti saada koiraharrastukseen treeniliivi. Hintakin vaan karvan päälle kaksikymppiä. Saksalaiset ihmiset olivat tosi ystävällisiä ja kohteliaita. Minuakin tituleerasivat sanalla "madam"!! :D Ja mukava oli tietysti nähdä Mikaa ja Kirsiä. Ja tulipahan saksalaiset sairaalatkin tutuksi. ;D

Tässä pieni kuvakooste reissusta. Paljon ei kuvia tosiaankaan tullut kelien takia.

Vuorella oli satanut räntää sinä päivänä kun me sinne mentiin, mutta se suli nopeasti pois. Talot ovat tosi viehättäviä. Harmittaa tosi paljon, kun en saanut paremmin niitä kuvattua.

Auton ikkunasta napattu kuva.

Aamupalaksi valkoista makkaraa, sinappia ja keitetty kananmuna. Makkara oli tosi hyvää, tuotiin sitä kotiinkin ja mutusteltiin iltapalaksi. :)

Sammakkovaroituskyltti. Vuorella on lampi ja siellä hilluu paljon suuria sammakoita. Jos autoilijat kaahaavat niiden yli, tie tulee vaarallisen liukkaaksi, koska niitä on niin paljon.

Lopuksi sitten vielä keikkakuvia, jotka otti Mika. Muutaman nappasin minäkin Mikan kameralla, pääasiassa keskityin kuitenkin nauttimaan keikasta.

Lämppäri, joka ei ollut kovin häävi...

Mutta sitten tuli juna ja upea kaksituntinen lähti käyntiin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt vasta älysin tulla tänne!! Hieno kertomus Saksan reissusta. Ja, muutenkin upea blogi.