14.3.2010

Sunnuntai

Sunnuntai tuli ja meni. En ole tainnut saada mitään järkevää aikaiseksi, mutta kovin rentouttavaksi päivä muodostui, kun pitkästä aikaa sai taas heilua kameran kanssa. :) Aamulla heräsin lumisateeseen täynnä kapinahenkeä. Älä yritä, kevät on täällä!




Paavon ohra on jo mukavassa mitassa, vaikka harvaa vielä onkin.



Malakanvehkanikin on väsännyt kevään kunniaksi tuollaisen punaisen siemenen. :)



Muutama posetuskuva koirista:





Lumisade hellittikin päivällä ja tuntia ennen auringonlaskua pakkasin koirat autoon ja huristin Elonkierrolle.


Kirkasta oli!





Aloittelijan emämoka kuvaa ottaessa, olis pitänyt hälytyskellon soida päässä, mutta eipä soinut. Aurinko ja lumihanki ja kuvasta tuli melkein valkoinen. :/ Pidin kuitenkin niin paljon ajatuksesta koirasta istumassa maitolaiturilla, että käsittelin kuvan niin, että siitä näkyisi edes idea. Kaikessa karmeudessaan siitä tuli jopa jollain oudolla tavalla kiva?







Tätä kuvaa yritin rajata vaikka miten monella eri tavalla uusiksi, mutta en löytänyt silti mieleistäni. Jätin sen lopulta alkuperäiseen muotoon ja lykkäsin tähän, koska pidin lumen pöllähdyksestä ja koiran vauhdista kuvassa.







"You shall not pass!"





Hamppulabyrintista oli tämä jäljellä:





Sikojen autaus oli ääriään myöten täynnä lunta. Kesän possuista ei näkynyt muuta muistoa, kuin talikon varsi.




Ei kommentteja: