Heitettiin Särkänniemireissu tänään. Ja hyvä oli, että lähdettiin, vaikka sään suhteen pähkäilin aamulla tilannetta pitkään. Pilvinen aamu teki sen, että koko aamupäivän Särkänniemessä pääsi laitteisiin jonottamatta. Sää ei kuitenkaan ollut mitenkään kehno. Pikemminkin oli mukavaa, ettei ollut paahtavan kuuma, tai vielä pahempaa, kuuman ja kostean yhdistelmä. Päivästä kehkeytyi oikein mukava. :) Sen tosin reissusta opin, että jos lähtee ainoana aikuisena lasten kanssa, niin eväitä en enää ota mukaan. Jäin turhan monesta vempeleestä itse paitsi, kun piti jäädä vahtimaan kapsäkkeja... :/
Santerin lempparivekottimia, joka oli jostain syystä vaihtanut nimensä Ilmaveiviksi. ;)
Klassikko, joka vaan on niiin hyvä. Tässä mennään ja...
MOLSKIS!
Märkää oli. :D
Seuraavaksi koko kvartetti.
Ja jep, edelleen oli märkää. :D
Viikingit tulloo!
Viime vuonna missattiin delfiinit. Santerille juttu oli iso pettymys ja niinpä tänä vuonna odotukset olivat korkealla ja tunnelmat vielä korkeammalla kun delfinaarioon asti päästiin.
Pienen miehen unelmien täyttymys:
Ja sitten mentiin leikkimään pikkuautoilla. Näsinneulasta.
Hyvä oli suunnitella ylhäältä missä järjestyksessä mihinkin vekottimeen mennään.
Ja niitä oli monta. Ja ne olivat vauhdikkaita. Ja niistä oli vaikea saada otettua kuvia, joissa tunnistaa jälkikasvunsa.
Hurrikaani taisi olla ihan kiva...
Kaksi nuorempaa päätti jonottaa MotoGeehen ja sillä välin minä räiskin vähän sitä sun tätä. Tämä kuva oli julkaistava paljaiden varpaiden tähden. Liinu tykkää päivänkakkaroista, sammakoista ja paljaista varpaista. :D
Ja sitten mentiin! Ja jos oli aiemmista vehkeistä vaikea sihdata tiettyjä tyyppejä, niin tästä vasta olikin!
Eläimiä. Harvinaisen...öh...viisaan näköisiä eläimiä...
Tämä tyyppi oli luonteeltaan sellainen, että koin vastustamatonta halua koinappaukseen. Ärsyttävän räksyttävä haukku ja riiviömäinen luonne. Olin myyty. :D
Ja pupuset piti tietysti käydä katsastamassa. :)
Nemo
Ja meidän lihansyöjän isoserkku.
Koko kööri vielä lopuksi ilmaveivissä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti