18.8.2009

Special guest

Maanantai oli mukava päivä. Töiden jälkeen kiiruhdin kaupan kautta kotiin jotta olisin valmis ottamaan vastaan saksalaisen ystäväni Bernien, jota en ole tavannut kymmeneen vuoteen. Tutustuimme Hämeenlinnassa aikoinaan, hoidimme tahoillamme lapsia. Bernie oli au pairina Suomessa ja minä olin kolmilapsisen perheen lasten- ja kodinhoitajana. Törmättiin itseasiassa paikallisessa avoimessa päiväkerhossa. Jonkun aikaa kirjoittelimme Bernien Saksaan paluun jälkeen, mutta sitten hukkasin osoitteen ja yhteydenpito katkesi. Tänä keväänä löysin Bernien uudestaan, mistäs muualta kuin Facebookista. ;) Ja mikä yhteensattuma olikaan, että Bernie oli tulossa vierailulle Suomeen ja sai sovitettua aikatauluihinsa myös vierailun meillä. :)

Pojat hiukan jännittivät vieraan saapumista, mutta pääsääntöisesti käyttäytyvät jopa hämmästyttävän hyvin. Oskari taisi ihan tosissaan ihastuakin Bernieen. Oskarin ykkössäästökohde on ollut matka Ranskaan, krokotiilipuistoon. Nyt on jo toinen säästökohde ilmaantunut, kun täytyy säästää rahaa Saksan reissuun, jotta pääsee tapaamaan Bernietä uudestaan. :D

Vierailuun valmistauduttiin ensin tietysti leipomalla. Vallu teki näitä mars-muro-karkkeja.



Ja äiti väänsi kirjolohipiirakan.


Käytiin kurkkaamassa Forssan kehräämö. Bernie ja Oskari suihkulähteellä.


Ja elonkiertokin kierrettiin iltasella.



Oskari oli jostain syystä kovin innokas poseeraamaan kameralle. Tässä ollaan söpösti Bernien kameran suuntaan.



Tässä kohtaa valmisteltiin kimppakuvaa, joka tallentui Bernien kameralle. Ei auta kuin odotella, että saadaan oma versio siitä.



Hamppulabyrintista.


Possut oli jo menossa nukkumaan.


Omat pikku possuni laitoin sitten kotona nukkumaan ja loppuyö kuluikin sitten jutellessa. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene ihan sitä kymmentä vuotta...

Ei kommentteja: